|
Takominen ja
sepän työt Takominen
sopii yhtä hyvin talveen kuin kesään! Yhden ahjon ääressä voi työskennellä
samanaikaisesti kaksi, joten isomman ryhmän työ vaatii aikaa. Sepän työt
sopivat erinomaisesti yhteen muutamien muiden toimintojen kanssa, joita
toiset voivat suorittaa odottaessaan vuoroaan alasimen ääreen. |
|
|
|
Voiveitsi
on mukava taottava, mutta esimerkiksi pieni koriste syntyy paljon nopeammin
ja vähemmällä
vaivalla. Sen voi ripustaa vaikka nahkahihnalla kaulaan
muistoksi. Joskus
voi olla mukava takoa myös vain ihan takomisen vuoksi ilman, että pitää saada
aikaan jokin tietty hyödyllinen esine.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Oikean puukon takominen voi viedä useamman päivän, varsinkin
jos siihen askartelee myös nahkaisen tupen koristeineen. |